
Näyttelyssä on kolmekymmentäviisi muotokuvaa ”kameran sisältä.
Juha Kärkkäisen Auroran Valo -pimiö ja studio yhdessä Veikko Kuhmosen ja Sompasaari-kollektiivin kanssa rakensivat Träskändan puiston kappelista Camera obscuran viime vuoden Espoo-päiville pimentämällä kappelin kaikki ikkunat, jättäen vain pienen reiän kameran linssiksi.
Kameraksi muuntautunut kappeli hiljensi kävijät noin viideksitoista minuutiksi kerrallaan, jona aikana silmät tottuivat tilan hämäryyteen, jolloin kappelin seinille ripustettuihin valkoisiin pressuihin muodostuneen ylösalaisen kuvan pystyi hahmottamaan. Yli kolmekymmentä vierailijaa noin sadasta vieraasta halusi ikuistaa itsensä kameran sisällä. Näitä uniikkeja valokuvia saamme nyt nähdä tässä näyttelyssä. Camera obscuran työryhmä kiittää kaikkia osallistujia, niin talkooväkeä kuin vieraita ja erityisesti heitä, jotka asettuivat valokuvattavaksi ennakkoluulottomasti ja rohkeasti!
Juha:
Pyrin tuomaan esille valokuvissa teidän kuvattavien levollisen rohkeuden asettua kuvattavaksi sangen erikoisessa tilanteessa, muiden osallistujien katsellessa kuvausta hämärässä kappelissa ylösalaisen kuvan kirjoillessa kasvoja. Toivottavasti olen onnistunut tässä!
Espoon kaupunki on tukenut tätä tapahtumaa projektirahoituksella.

